Masokistin unelma 2006 - Mönkijän mietteitä

Petri Tapio, 16.08.2006

Tausta

Olen 39 v mies ja harrastanut juoksemista enemmän tai vähemmän säännöllisesti (ts. pitänyt harjoituspäiväkirjaa) 24 vuotta. Lisäksi pelaan hieman sählyä ja hiihdän talvisin. Omistan myös rullasukset, mutta kesähiihto on jäänyt vähälle. Osallistuin alle parikymppisenä säännöllisesti ratajuoksukilpailuihin vailla sanottavaa menestystä. Yhden estejuoksun piirinmestaruuden voitin, koska olin ainoa osanottaja. Parhaimmillaan kymppi kulki 36 minuutissa ja puolimaraton noin 1.27. Nykyisin näitä voisi kehuakin, vaikka 80-luvulla sai katsella muiden kantapäitä kaukaa.

Tavoittelin aluksi uusia pituusennätyksiä, kunnes juoksin 16-vuotiaana tutulla harjoituslenkilläni epävirallisen maratonin noin aikaan 4.16 ilmeisesti hieman ylimittaisella radalla. Sitten pituusennätykset jäivät, kunnes innostuin hommasta uudestaan oltuani vaimon sählyjoukkueen mukana Helsinki City Maratonin liikenteenvalvojana. Juoksijoiden katsominen laukaisi kolmenkympin villityksen ja aloitin maratonharjoittelun. Juoksin ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen virallisen maratonini 30-vuotiaana aikaan 4.23 Pieksämäellä.

Hurahdus

Molemmilla maratoneilla, erityisesti jälkimmäisellä jäi harmittamaan kolmenkympin muuriin törmääminen, joka johtui liian kovasta alkuvauhdista, joka johtui liian kovasta neljän tunnin aikatavoitteesta. Maratonin köpöttely vain maaliinpääsyn vuoksi taas ei tuntunut mitenkäään hohdokkaalta. Lisäksi olen aina inhonnut asfaltilla juoksemista. 34-vuotiaana luin Juoksija-lehden keikkakalenterista Masokistin Unelmasta (MasU) ja olin myyty: melko tasainen hiekkapohjainen rata, vau! Ja matkana sata kilsaa, jota en jaksaisi juosta, plääh.

Muistin kuitenkin vanhan fiiliksen, kun yritin parantaa lenkin pituusennätystä. Se tuntui aina tutkimusmatkailijan seikkailulta ja omien rajojen siirtämiseltä kohti tuntematonta. Kun en ottanut tavoitteksi maaliin pääsyä enkä mitään kellonaikaa, saatoin keskittyä vain pituusennätyksen parantamiseen ja juosta rennosti. Vapauttavaa.

Olen sittemmin osallistunut MasUun neljä kertaa. Ensimmäiset kolme kulkivat seuraavasti (suluissa tavoite ennen kisaa):
2001: 56 km (50km) ks.
2004: 60 km (>56km)
2005: 71 km (1½ maratonia)

Parina vuonna kisa jäi väliin. Vuonna 2002 en löytänyt sopivia hiertämättömiä lenkkareita ja vuonna 2003 olin elämäni huonoimmassa kunnossa, koska asuimme työkeikalla 6kk Milanossa. Milanon smog oli niin tiukkaa tavaraa, että aika meni yskiessä ja lenkille uskalsin vain sadepäivien jälkeen. Myös työ ja käytännön järjestelyt (asunto ja paperisota) olivat uuvuttavia joskin jakso myös antoi unohtumattoman kokemuksen. Väitöskirjan jälkeinen 'postdoktoraalinen depressio' eli tyypillinen pitkän ja suuren henkisen ponnistuksen jälkeinen tyhjä olo vaivasi myös siinä määrin, etten oikein jaksanut treenata. Tuollaiset janneholmenit on ihan erikseen, jotka viimeistelevät toukokuussa kovimman treenijakson aikaan väitöskirjan ja pistelevät elokuussa EM-kisoissa pistesijalle maratonilla. Käsittämätön tyyppi.

Latautuminen

Viime vuonna pääsin siis MasUssa 39 kierrosta, joten matkaa maaliin jäi alle 29km. Uskalsin viimein tehdä päätöksen, että yritän seuraavaksi koko satasen läpi. Huomasin nimittäin aiemmissa kisoissa, että tavoitteen saavuttamisen jälkeen keskittyminen hävisi saman tien, minkä jälkeen menokin tyssäsi nopeasti.

Opettelin myös uuden rennomman ja armeliaamman asenteen matkantekoon, joka käsittääkseni sopii hyvin meille tavallisille (no jaa…) kuntoilijoille. Lopetin keskimääräisen kilometrivauhdin vahtaamisen ja suhtauduin matkaan enemmän vaelluksena kuin juoksukilpailuna. Siten oli myös helpompaa mieltää käveleminen olennaisena osana ultraajan lihashuoltoa eikä katastrofaalisena häpeänä ja luuserin leimana. Mielikuvissa ajattelin enemmän päivän kulkua aamukahdeksasta iltayhteentoista kuin kierrosaikoja. Huoltoa suunnitellessani kuitenkin ajattelin, että menen noin neljä 1,8km:n kierrosta tunnissa eli vähän alle 14 tunnin vauhtia. Pitkillä lenkeillä opetin siis mahan vastaanottamaan vartin välein evästä.

Treenaus

Viime vuosina (lue: vuosikymmeninä) en ole juossut talvella juurikaan, koska hiihto innostaa talvella enemmän. Nyt hiihdin 306km, mikä on vähemmän kuin normaalit 400-500km. Ajalla 1.1.-26.3. sain aikaiseksi 8 juoksulenkkiä ja 7 kertaa pelasin pari tuntia sählyä. Määrät ovat suorastaan naurettavia kuntoilijaultraajien keskuudessa ja omassa mittakaavassakin alakantissa. Olennainen ero aiempiin talviin oli siinä, että juoksin edes jonkin verran. Maaliskuussa sairastin kaksi flunssaa, joten melko pohjilta lähdettiin taas kerran juoksukaudelle. Peruskestävyys(PK-)lenkin vauhti oli tipahtanut jo lukemiin 6.50-7.00 min/km, kun se vielä edelliskesänä oli 6.20-6.30. Hohhoijaa.

Huhtikuun alusta toukokuun puoliväliin sain aika kivan treenirytmin päälle ja uskaltauduin jo 20km:n lenkillekin. Lisäksi viikoittaisissa kahden tunnin sählytreeneissä tuli juoksua ja kivunsietoa melkoiset määrät. Aloin uskoa, että ehdin vielä riittävään kuntoon sataselle. Periaatteessa pyrin noudattamaan neljän viikkoharjoituksen kaavaa, jossa yksi treeni on muuta kuin juoksua, yksi pitkä peruskestävyyslenkki 12-18km (pulssi 120-130), yksi palauttava 4-6km (pulssi 110-130) ja yksi reippaampi treeni, tyypillisesti 3km TV-kovaa (pulssi noin 170-180 eli vauhtikestävyysalueen yläreunoilla lähellä anaerobista kynnystä) muutaman kilometrin verryttelyineen. Maksimisykettäni en tiedä, koska en juuri koskaan urheile täydellä vauhdilla, mutta arvelen lukemaksi noin 200. Kolmen viikon välein pyrin juoksemaan 20-30km ultraharjoituksen sataselle sopivalla hitaalla vauhdilla. Näissä treeneissä kokeilin myös mahalleni sopivaa energiatankkausta. Ultraharjoitusta seurasi kevennetty viikko.

Käytännössä aika harva viikko oikeasti pysyi raamin sisällä. Pitkiä ultraharjoituksia sain tehtyä vain kolme, joista pisin oli 31km. Tavallisen tallaajan elämä nyt vaan on sellaista, että välillä työkiireet kasaantuu, välillä on normaalia enemmän vanhempainiltoja ja lasten harrastusten kevätjuhlia. Toukokuussa pitää tehdä polttopuita kesämökille ja laittaa kasvimaata. Arkiaskareista nyt puhumattakaan. Välillä taas juoksu kulkee hyvin eikä millään haluaisi lopettaa, vaikka 'ohjelma' näyttää tavallista PK-treeniä eikä ultratreeniä.

Hyvin alkanut kevätharjoittelu lässähti täysin touko-kesäkuussä (viikot 13…9 ennen kisaa) kahden flunssan ja yhden ylähengitystien tulehduksen myötä. Tulehdus tarvitsi antibioottikuurin ennenkuin tokeni. Juhannuksen kieppeillä piti aloittaa taas 'alusta'. Ehdin jo vaihtaa tavoitteen maratoniksi, mutta kun sain kesälomalla uudestaan hyvin treenin päälle ja 31km:n harjoitus sujui hyvin, otin pitkän epäröinnin jälkeen satasen takaisin tavoitteeksi. En kuitenkaan yksinkertaisesti ehtinyt nostaa kuntoa riittävästi elokuun 12. päivään mennessä.

Viimeiset 20 viikkoa 27.3.-11.8.

Vko	Juoksua	Muuta	Fyysistä	Harjoitus-	Selityksiä
		urheilua	työtä	kertoja	"muulle"
				(ei fyys.työ)
20:	4 km			1
19:	18 km	2 h		3	(Sählyä)
18:	21 km	2 h		3	(")
17:	9 km	2 h		2	(")
16:	19 km	1 h		5	(Pyöräilyä)
15:	20 km	1½h		3	(")
14:	23 km			3
13:	0 km		18 h	0	(Polttopuun tekoa)
12:	4 km		2 h	1	(Kasvimaan kääntöä)
11:	8 km	1½h	2½h	3	(-"-)
10:	4 km			1
9:	0 km			0
8:	12 km		3 h	2	(Puun mättöä)
7:	18 km	2 h		4	(Pyöräilyä)
6:	36 km			3
5:	32 km		10 h	4	(Lapiohommia)
4:	22 km		13 h	3	(Lapiohommia+puiden mättöä)
3:	42 km			3
2:	21 km	1 h	5 h	3	(Pyöräilyä, Maalausta)
1:	6 km			3
	(+ 73 km)
Yht:	319 km	+ 13h	+ 53½h	50
	+ 73 km
	=382 km

Juoksuharjoitteluun käytin aikaa yhteensä 38h. Varsinaista treeniä siis 51 tuntia ja 53 tuntia fyysistä työtä ihan hyvällä sykkeellä (arviolta 90-120). Harjoituskertoja tuli keskimäärin vain 2,5 /vko, viimeisen seitsemän viikon aikana sentään 3,3 /vko.

Keväällä jaksoin kohtalaisesti tehdä keppijumppaa, lähentäjiä ja loitontajia sekä keskivartalon lihaskuntoilua lyhyen palauttavan lenkin jälkeen, mutta kesällä lihaskuntoharjoittelu jäi fyysisen työn varaan ja paljain jaloin kävelyyn mökillä. Kisan aikana alaselkä väitti, että tämä ei riitä. Selän pyöristykset kahden kierroksen välein auttoivat asiaa noin 60 kilometriin asti. Polvet sen sijaan kestivät yllättävän hyvin, vaikka niissä on aiemmin ollut ongelmia sekä sisäsyrjällä että etupuolella polvilumpion alla. Ortopedien suosittelema paljain jaloin kävely varmaankin auttoi.

Johtopäätös: Pitää lisätä treeniä ensi vuotta varten, mutta lisäys voi olla maltillinenkin sillä en usko, että säännöllisen kestävyysliikunnan harrastaja tarvitsisi satasen läpipääsyyn valtavia harjoittelumääriä. Aina kun olen yrittänyt nostaa harjoitustiheyden yli 4kertaa/vko, olen päätynyt joko ylikuntoon tai vammoihin. Periaatteessa neljä kertaa viikossa pitäisi riittää, kunhan taudit pysyisivät loitolla. Yksi PK-pitkä, yksi KV-lyhyt, yksi kovempivauhtinen (vuorotellen TV-reipas ja TV-kova) ja yksi muu harjoitus kuin juoksu. Talvella voisi olla kaksi hiihtoa, yksi sählyä ja yksi PK juoksu. Lihaskuntotreeni ei saa enää jäädä silloin tällöin tehtäväksi vaan joka viikolla pitää tehdä yksi.

Mutta pitäisiköhän ottaa ensi vuodeksi flunssarokote?

Välineet

Noudatan välineiden ja huollon suhteen yleisesti julistettua periaatetta, että mitään uutta ei koskaan pidä kokeilla kauden päätavoitekisassa. Kokeilut siis harjoituksissa. Käytin viime vuodesta tuttua keinokuituista (nykyisin kai sanotaan "teknistä") vaatetusta, jota testasin usealla pitkällä lenkillä. Lähdin liikkeelle päälläni t-paita, jonka vaihdoin hihattomaan noin klo 10. Nännit teippasin hiertymien estämiseksi.

Sykemittaria en ole eläissäni käyttänyt vaan olen luottanut ranteeseen ja näppituntumaan (pääosin kirjaimellisesti, joskus myös kuvaannollisesti). Tutkijana on oppinut, että tärkeämpää kuin yksittäisen lukeman oikeellisuus sinänsä on mittauksen vertailukelpoisuus suhteessa muihin mittauksiin. Jos hankkisin sykemittarin, minulla ei olisi 24 vuoden harjoituspäiväkirjassa yhtään vertailukelpoista sykelukemaa, johon voisin lenkin rasittavuutta verrata.

Juoksen shortseissa, jotka peittävät reidet lähes kokonaan pyöräilyshortsien tapaan. Vähän epäilyttää, johtuiko melko aikainen 30km:n kohdalla tullut reisien kipeytyminen liian pitkistä lahkeista, jolloin jalat kuumenivat liikaa. Tosin Sepon keskustelupalstan raporttien mukaan myös muut ihmettelivät nopeaa reisien kivettymistä.

Vaihdoin aiempien vuosien talkin MasU 2005:ssä lohdutuspalkinnoksi saamaani Aspacian vaseliiniin (purkin kyljessä lukee "peruskostuttaja"), jota laitoin hiertymien estämiseksi kainaloihin, nivusiin, kankkujen väliin ja jalkateriin. Vaseliini toimi todella hyvin sekä pitkissä treeneissä että kisassa. Viimeisen parin viikon aikana ennen kisaa pehmeytin jalkapohjia, erityisesti kantapäitä, HTH:n kosteusvoiteella. Asicsin Gel 1100 -kengät toimivat erinomaisesti sekä juoksussa että kävelyssä. Tuloksena ensimmäinen kerta, kun ilmaantui vain yksi pieni rakko. Edellisenä vuonna toinen kantapää oli yhtä vesikelloa.

Tankkaus

Aiempina vuosina olen huomannut, että runsas energiatankkaus on alkanut nukuttaa tankkauspäivinä. Tämä viittaa Olli Ilanderin kirjoittamien Juoksija-lehden ravintoartikkelien mukaan verensokerin ja insuliinin vuoronperäiseen sahaamiseen. Kokemuksesta viisastuneena (heh heh…) pudotin tankkausmuonan glykeemistä indeksiä (GI) ja söin tiheämmin, mutta vähemmän kerrallaan. Selkein muutos oli tavallisen vehnäjauhopastan vaihtaminen kaurapastaan. Eikä nukuttanut sen enempää aluspäivinä kuin kisan aikanakaan.

Kisojen aluspäivinä tankkasin Juoksija-lehden ohjeiden mukaisesti runsaasti energiaa toiseksi ja kolmanneksi viimeisenä päivänä. Viimeisenä päivänä söin vain hieman normaalia enemmän ja jatkoin edelleen nestetankkausta. Veden, vissyn ja puoliksi vedellä lantratun appelsiinimehun lisäksi join 1,5 litraa ohjeen mukaan lantrattua appelsiini-Dexalia per päivä. Söin varsinaisen ruoan lisäksi päivittäin yhden energiapatukan kahdessa osassa.

Edellisenä vuonna huolto tuntui hieman sähläämiseltä, kun jouduin joka kierroksella miettimään erikseen, mitähän nyt kannattaisi tankata. Nyt noudatin kisan aikaisessa tankkauksessa neljän kierroksen rytmiä, jota sovelsin kunkin hetken mielitekojen mukaan. Kahden kierroksen jälkeen eli kiinteän ruoan perään kävelin 5 min.

I	Vesi +jotain	a) Vesi + mieliteko (yleensä TUC-keksi)	b) Vesi + PowerBarin geeli (joka toinen kofeiinipitoinen mustaherukka)
II	Makea pala	a) Vesi + puolikas Maxim jugurttipäällysteinen energiapatukka (mango)	b) Vesi + mustikkakeitto tai banaani ja rusina
III	Järjestäjien urheilujuoma
IV	Suolainen pala	a) Vesi + TUCkeksi + pari suolakurkkua	b) Vesi + kauravelli (5dl vettä, 80ml hiutaleita, 3ml suolaa)

Toteutus meni hieman sekavammin. Alkuvaiheessa mustikkakeitto oli kahdesti loppu juuri silloin, kun oli sen vuoro. Join suunnitelmaa enemmän urheilujuomaa erityisesti loppumatkalla. Vettä hörpin myös urheilujuomakierroksilla. Helteen (iltapäivän lämpötila 23…24 astetta) vuoksi suolaisia TUC-keksejä meni varmaan parikymmentä. Loppumatkasta jo ajatus mustikkakeitosta alkoi oksettaa. Patukat sulivat auringonpaisteessa, joten niille pitää keksiä jokin viilennysjärjestelmä ensi vuodeksi. Kisan aikana en uskaltanut koskea suklaaseen, mutta heti kisan jälkeen se maistui mahtavalta.

Kauravellin otin mukaan, koska satuin hörppäämään sitä 90km:n Pirkan hiihdossa pari vuotta sitten ja se tuntui todella hyvältä sekä suussa että mahassa ylimakean tankkausmuonan keskellä. Seoksen täytyy olla tosi laihaa, jotta menee juomalla alas eikä paina mahassa. Tuo tekemäni seos oli ehkä hieman liian jäykkää. Tosin seosta oli helppo ohentaa ja jäähdyttää järjestäjien vesipisteessä. Tällöin kuitenkin suolapitoisuus ehkä laski liikaa kuumaa keliä ajatellen. Kokeilin treeneissä myös 5ml suolan käyttämistä, mutta seos maistui tuolloin puistattavan kamalalta.

Paino ennen tankkausta oli 68,5kg, kisa-aamupaino oli 70kg ja kotona kisan jälkeen 69,5kg. Seuraavana aamuna 68,5kg. Voisi päätellä tankkauksen olleen oikeanlaista, kun ei tuon suurempia heittoja tullut. Geelejä voisi ehkä ottaa enemmän, esim. poistamalla taulukosta Ia):n. Suklaata voisi kokeilla treeneissä. Vaikka kovat juoksijat keskittyvät satasella yleensä pelkkään juomaan ja ehkä geeleihin, tällaiselle retkisarjan taivaltajalle kiinteä eväs tuntui sopivan hyvin.

Vihje järjestäjille: Juomapöydällä tulisi olla tanakat pahvi- tai muovilaput, joissa lukee, mitä minkäkin värisessä kupissa on. Nyt oli vaikea saada selkoa. Alkumatkalla oli vain vettä ja jotain erikoista litkua (liekö useita erilaisia Dexaleja ja maltodekstriiniä sekaisin?), joka piti väkisin niellä ja alkoi oksennus painaa kurkussa. Sitten ilmestyi kolmaskin juoma, joka oli ihan hyvää, liekö sitruuna-Dexalia? Tämän erottaminen sekoituksesta oli aika vaikeaa värin perusteella, ainakin väsyneenä. Siis sotkematon perus-Dexal ja erikoissekoitukset lapuilla eroon toisistaan ja vaikka mustalla teipillä pöydälle karsinat, joista kunkin sisällä on vain yhdenlaista juomaa. Ja mielellään nettisivuille täsmälliset tiedot etukäteen, mistä Dexalista on kyse, että voi opettaa mahansa tavoille jo treeneissä. Jos osanottajamäärä lisääntyy jatkossakin, kannattaa ehkä laittaa toinekin juomapöytä, jossa esim. pelkästään vettä. Sinänsä tarjotut eväät olivat tosi onnistuneita. Muutenkin hyvin organisoidusta tapahtumasta järjestäjille Peräkylän Ponnistajille suurkiitos!

Johtopäätös: Tankkausjärjestelmä sinänsä toimi hyvin. Ei ollut mahan kanssa juuri mitään ongelmia. Alkumatkasta vähän kovan (=täyden?) oloinen.

Savu

Vuosi sitten vähän ennen MasUa minulla todettiin siitepölyallergia ja myöhemmin syksyllä astma. Koska en halua rikkoa sääntöjä, hankin ADT:n paperin astmalääkkeisiin, vaikka tasoistani lyllertäjää ei takuulla koskaan oteta doping-testiin. Mahdettiin siellä ihmetellä, kuka tämä tuntematon juoksijasuuruus oikein on... Pääasia, että sain oireet hyvin kuriin lääkityksellä ja sain koko vuonna nukuttua paremmin, kun aivoihin riitti kunnolla happea. Voi vain aavistella, miten pahasti Venäjän maastopalojen savut olisivat käyneet keuhkoihin ilman lääkitystä.

Nyt otin ennaltaehkäisevänä hoitavaa Flixotidea tupla-annokset viimeisenä kahtena päivänä ennen kisaa savun vuoksi ja avaavaa Ventolinea aamuin illoin normaalisti. Kisan aikana otin lisäksi Ventolinea kiekosta klo 10, 13.45 ja 17.15. Kaksi ekaa kertaa tuntui auttavan hengitystä, mutta viimeisellä imaisulla en huomannut mitään vaikutusta. Savut olivat iltaviiteen mennessä jo pääosin hälvenneet, mikä selittänee tuntemuksen erot eri vaiheissa. YTV:n mittausten mukaan pienhiukkaspitoisuudet olivat jopa kuusin-seitsenkertaiset normaaliarvoihin verrattuna noin klo 10:stä noin klo 14:ään, kuten oheinen YTV:n nettisivuilta napattu kuva kertoo.

En lainkaan allekirjoita Sepon keskustelupalstalla esitettyjä näkemyksiä, että savu ei olisi vaikuttanut juoksijoihin. Ehkä kaikkiin ei vaikuttanutkaan, mutta meihin astmaatikkoihin kyllä vaikutti. Itselläni ja myös vaimollani oli palan tuntu kurkussa koko MasUa edeltävän viikon ja nuorimmainen yski kuivaa yskää samaan tapaan kuin vanhempi lapsi Milanon savusumussa neljä vuotta aiemmin.

Myös edellisenä vuonna oli turhan lämmintä, joten radan pöllyämisestä on parilta vuodelta kokemusta. Mielestäni tämä pöly oli selvästi pienempi riesa kuin savu, joka onneksi iltapäivällä hälveni tuulen suunnan hieman muuttuessa. Se, mikä pöllyävässä reitin alustassa hieman hiertää, on kivenmurujen eksyminen kenkiin (saattaa hiertää enemmänkin). Pysähdyin kisan aikana ainakin kymmenen kertaa koputtelemaan kenkiä tyhjiksi. Tämä kumartelu toisaalta venytti mukavasti selkää, joten loppumatkasta aloin kumarrella silloinkin, kun muruhaittaa ei ollut. Etureidet vaan menevät jumiin tuollaisten minuutin pysähdysten aikana.

Köpöttely

Lähdin liikkeelle suunnitelmalla, että tankatessa kävelen noin minuutin eli pisteeltä seuraavaan risteykseen asti. Joka toisella kierroksella (eli kiinteämmän ruoan kierroksilla) kävelin ensin kellon mukaan 5min, sittemmin maaston mukaan pitkän loivan mäen jumppatelineille asti. Lisäksi kävelin lähes joka kierroksella sen lyhyen jyrkän ylämäen ja metsässä jyrkän mutkan kohdalla olevan lyhyen loivan ylämäen. Kävely tuntui vähemmän tyhmältä kuin aiempina vuosina ja rentoutti hyvin reisiä. Juoksujaksoilla puolestaan vauhti oli aavistuksen edellisvuotta kovem… eikun vähemmän hidasta, joten nettovauhti pysyi samanlaisena eli noin 8 min/km.

30km:n kohdalla reidet alkoivat jo kipeytyä, joten aloin kävellä pitkän loivan nousun joka kierroksella. Aloin myös 'kävellä' kylki edellä pissatauoilla (yllättävän kuivin käsin ja jaloin). Aurinko alkoi porottaa turhan kuumasti. 36km:n kohdalla tuntui olo aika kehnolta, mutta kofeiinipitoinen geeli piristi mukavasti. Viides kymppi meni mukavan oloisesti ja en enää tuntunut jäävän paljoakaan muista hitaammista hiihtelijöistä. Piti monta kertaa väkipakolla ottaa veto pois hihnalta. Joku ohikulkija kertoi kaverilleen: "Tämä on se masokistihomma, missä pitää juosta sata kilsaa." Huusin perään: "Ei pidä vaan saa!"

58km:n kohdalla noteerasin, että alamäkien juokseminenkin sattuu, joten aloin kävellä myös pitkän loivan ylämäen ja lyhyen jyrkän mäen välisen jontkan sekä seuraavan alamäen. 65km:n kohdalla putosin kokonaan kävelyyn. Ajattelin kävellä kaksi kierrosta ja katsoa, piristynkö siitä, kuten ultrakirjallisuus väittää. En piristynyt, mutta koska enkkaan oli enää yksi kierros, kävelin hissukseen haahuilemalla ringin kahdesti. Sain lopulta 40 kierrosta täyteen eli 72,874 km.

Tuska

Vaikka neljän ultrani aikana minulla on ollut suurimman osan matkasta ihan hyvä fiilis, jopa parempi kuin maratonilla, lopussa tuska kumminkin iskee. Viimeisellä kierroksella selkään ja pakaroiden yläosiin sattui ihan riittävästi, joten jäin istumaan jumppatelineiden viereen penkille. Istuin ja töllötin kuivaan punahehkuiseen metsään ja kuulin sanovani yhdelle ohimenijälle: "Syksy on tullut". Venytin selkää käymällä makuulle, jolloin yksi kaveri kysyi, onko jokin hätänä. Vastasin, että on, muttei siinä mielessä, kun kysyjä tarkoitti. Hän tuli vetämään minut ylös ja baanalle. Toikkaroin eteenpäin, kunnes pysähdyin istumaan yhden kiven päälle metsäpätkällä. Ihmettelin, minkä kumman tähden pitää tällaiseen hommaan lähteä, ison miehen.

Porukka kannusti myötätuntoisesti. Alkoi itkettää ja jotenkin hytisyttää, mutten oikein tiedä miksi. En varsinaisesti tuntenut pettymystä tavoitteen karkaamisesta enkä myöskään palellut. Tunne oli kuitenkin sama kuin pikkupoikana palelluttuani jääkalikaksi talvipakkasella serkun nautiskellessa vieressä mielestään mukavasta talvikelistä reippain mielin. Olisi pitänyt mennä kotiin lämmittelemään, mutta eihän sitä passaa lähteä, kun kaveritkin viipyy pihalla. Varovaisena ihmisenä koitin laahustaa varmuuden vuoksi keskellä rataa, koska pelkäsin horjahtamista paikoin syvän näköisiin ojiin. Viiimeiseen kierrokseen kului aikaa noin 35 minuuttia.

Ultralegenda Seppo Leinosen näköinen mies tuli vastaan viimeisellä kierroksella toimitsijan kanssa ja kysyi tunnustelevasti, mitä meinaan tehdä. Sanoin lopettavani, kun nyt tulee enkka täyteen tän kierroksen jälkeen. "No hyvä, ettei tartte ottaa pois radalta." Ajatus tuntui ihan terävältä, vaikka sitä ei varmaan ulospäin nähnyt. Juottopaikalla kilpailun järjestäjien päällikkö Pekka Ylä-Nikkilä ei ollut uskoa, että keskeytän Masokistin Unelman jo neljännen kerran ja alkoi neuvotella Leinosen kanssa: "Kato nyt, mieshän nauraa." Muistelen Peräkylän ponnistuksen moton kuuluvan: "Tosissaan muttei vakavasti!" Lohdutin Pekkaa, että olen aina päässyt MasUssa vähintään kierroksen kauemmas kuin edellisellä kerralla. Pääsen siis maaliin viimeistään viidentoista vuoden päästä. Nou hätä.

Toipuminen

Vaikka uuvuin itse kisassa pahemmin kuin edellisvuonna, palautuminen oli nopeampaa. Kun tulin kotiin, lapset ryntäsivät halaamaan. Vaikka hetki oli liikuttava, pelkäsin sekä kaatuvani halauksesta että oksentavani liiallisen puristuksen vuoksi. Seuraavana päivänä pystyin jopa kotona kävelemään rappuset reilun vuoden ikäinen Kaapo sylissä. Aiempina vuosina raput ovat menneet nelivedolla ainakin kaksi päivää. Ilmeisesti lopun kävely kuitenkin rentoutti reisiä. Suihkutin jalkoja kylmällä suihkulla minuutin verran kisan jälkeen illalla sekä kolmesti seuraavana päivänä aina turvotuksen noustessa. Jatkoin suihkuttelua aamuin illoin vielä pari päivää. Tämä tuntui tosi ankealta suihkun aikana mutta hyvältä jälkeenpäin. Ukkovarpaita aristi monta päivää, mutta kynnet eivät mustuneet.

Tankkasin seuraavana päivänä pari jäljelle jäänyttä energiapatukkaa ja join reippaasti normaalien eväiden lisäksi. Erityisesti suolainen ruoka tuntui maistuvan. Join veden lisäksi paljon vissyä. Toisen päivän aamupissa oli kovin keltaista mikä ultrakirjallisuuden mukaan kielii nestevajauksesta suhteessa hiilihydraatteihin. Jatkoin siis vielä kolmantenakin päivänä nestetankkausta.

Lepopulssi oli kisailtana 76 ja seuraavana aamuna 52. Toisena aamuna lepopulssi oli jo laskenut 44:ään ja kolmantena normaaliin 42:een. Astmaa seuraan PEF-mittarilla, joka mittaa huippuvirtauksen ulospuhalluksessa. Kisailtana taisin hyperventiloida kahden puhalluksen jälkeen, sillä en meinannut millään jaksaa puhaltaa kolmatta kertaa pään alkessa huipata. Viimeisen puhalluksen tein tieteen hyväksi pelkästään keuhkolääkäriä varten. Arvot olivat selvästi samaa aamua ja edellistä iltaa alempana (pudotus 640:stä 610:een l/min). Seuraavana päivänä lukemat olivat palautuneet ihan normaaleiksi. Toisena aamuna kisan jälkeen puolestaan sivusin 'ennätystäni' puhaltamalla 665 l/min.

Kisaa seuraavan viikon aion tehdä pelkästään kolme alle puolen tunnin kävelylenkkiä. Aiemman kokemuksen ja Tero Töyrylän Ultrajuoksija-lehden kirjoituksen mukaan kunnolliseen palautumiseen menee vähintään kolme viikkoa. Elokuun loppu on muutenkin aikaa, jolloin minuun iskee lähes aina flunssa.

Tulevaisuus

Kirjoitukseni sävy on ehkä hieman kriittinen ja alakuloinen. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi Masokistin Unelma on lempitapahtumani ja aion todella jonakin vuonna selvitä vielä maaliin.
Mieluiten ensi vuonna!