![]() |
![]() |
|
|
||
| Ajankohtaista | Seura | Kilpailut | Tulokset | PePo ranking | Ultrasivut | Tarinat | Kuvia |
|
Masokistin Unelma ja Masokistin Mini 2010Kilpailun kulkuPeräkylän Ponnistus (Ry) järjesti 21.08.2010 Helsingin Paloheinässä seuran avoimet 100 km juoksun mestaruuskilpailut nimellä Masokistin Unelma. Kilpailu käytiin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä; ennustettu sade alkoi vasta juuri viimeisten nautiskelijoitten päästyä maalin. Miesten kilpailun alku oli kahden edellisen vuoden voittajan Tapio Talvitien ja Masokistin Unelman ensikertalaisen Petri Haaviston kaksinkamppailu. Heti ensimmäisten tuntien aikana Talvitie teki Haavistoon lähes kierroksen (~ 8-10 min) eron saaden lopulta Haaviston kierroksella kiinni noin viiden tunnin kohdalla, mikä ero säilyikin maaliin asti lähes muuttumattomana. Talvitien -ja toki myös Haaviston- alkuvauhti lupaili reilua kahdeksan tunnin alitusta, mutta vielä se jäi haaveeksi. Talvitie jäi vain minuutin viime vuonna Masokistin Unelmassa juoksemasta ennätyksestään, mikä on myös M50-sarjan Suomen ennätys. Naisten kilpailun voitti selvällä erolla seuraaviin Heli Lehtinen. Valitettavasti yksi suurimmista ennakkosuosikeista joutui keskeyttämään kilpailun alkuvaiheissa. Lue tähtireportterimme Lapin Loimun haastattelut uunituoreista voittajista: Tapio Talvitie Heli Lehtinen Viime vuoden vastapainoksi keskeyttäneitten määrä oli tänä vuonna poikkeuksellisen suuri vaikka sääkin suosi: oli lämmintä muttei liian kuumaa, vaihtelevaa tuulta mutta suojaisella reitillä se ei paljoa haitannut. Säitten haltija suosi kilpailuja taaskin sateettomuudella, mitä ainakin järjestäjät arvostavat: noin yhdellätoista kerralla ei ole vielä kertaakaan ollut kunnon sadetta, tällä kertaa se alkoi hiukan kilpailun loppumisen jälkeen. Kop, kop... Uusia Paloheinän Fakiireja saatiin kolme kappaletta: Pekka Rutanen sekä seuran omat pojat/tytöt Tenolan Verkonpaino ja Nuuksion Nuoli. Tenolan Verkonpainon aika "11:11:11" on sen sortin palindromi, tuo Naula-Klubin aina arvostama saavutus, että vertaista voidaan hakea vain Oslon kisoista vuodelta 1952. Hic. Paloheinän Fakiiri Jari Tuominiemi varmisteli kärkipaikkaansa Masokistin Unelman "Hall of Fame":ssa. Ilahduttavaa oli nähdä historian ensimmäisen Fakiirin Ari-Pekka Julkusen paluu kunnian kentille parin välivuoden jälkeen. Kansainvälistä väriä kilpailuun toivat Saksan Daniel Wilms, Viron Ailar Nirgi ja Suomen virolainen Tonu Illaru. Englantilaista Reading Road Runners edustanut Noora Eresmaa toi kansainvälistä häivähdystä naisten sarjaan ollen kuitenkin Suomen kansalainen. Samassa yhteydessä järjestetyn pienimuotoisemman Masokistin Minin, matkaltaan standardi maraton, voitti Juha Jumisko. Naula-Klubin Christer Kalliolle uran viideskymmenes maraton; sattuman oikku oli arponut hänelle kilpailunumeroksi numeron 50! Naisten Minissä ei osallistujia tänä vuonna ollut ja palkinnot jäivät jakamatta. Kuvia kilpailusta: Erinomaisen alustavat epäviralliset tuloksetMiehet (Men) 100 km:
Naiset (Women) 100 km:
Miehet (Men) 42,195 km:
Mukana meiningissäSeuraavat yritykset olivat tukemassa tapahtumaa palkintojen muodossa: Delta Sports Juoksija-lehti Invisian Oy Vuoden 2011 Masokistin Unelman järjestämisestä ei ole vielä tehty päätöstä. Järjestämisen todennäköisyys lienee kuitenkin nollasta eroava reaaliluku. |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Suunnittelu ja toteutus: Lintukylän Kurko ja Suinulan Teräsmies |