![]() |
![]() |
|
|
||
| Ajankohtaista | Seura | Kilpailut | Tulokset | PePo ranking | Ultrasivut | Tarinat | Kuvia |
|
Majakka ja Sivuvaunu 02.05.2009 August Väkevän muistokilpailuPeräkylän Ponnistus yhteiskiusasi ihmisiä jälleen kerran. Tämän vuoden suolana oli naisjoukkueiden lukumäärän kolminkertaistuminen! Peräkylän "omien tyttöjen" kaksi vuotta sitten tekemästä kivikovasta reittiennätyksestä jäätiin vain puolisen minuuttia. Viime vuoden sekasarjan historiallisen kova taso ilmeisesti pelotti tänä vuonna sekasarjalaiset, edes loistavat palkinnot eivät onnistuneet houkuttelemaan yhtään joukkuetta paikalle. Ruotsinsuomalaisen urheilijaeliitin runsaus aiheutti ilmoittautumisten yhteydessä reset-ilmiön 2-bittiseen tietokonejärjestelmäämme, mutta onneksi ongelma saatiin kielikylvettyä kuntoon ennen lähtöä. Andreas Seleniuksestako Solvallan Fakiiri?Andreas Selenius hämmästyttää huippu-urheilua seuraavaa maailmaa: tässä äärimmäisen kovatasoisessa kilpailussa joka kerta voittajajoukkueessa! Peräkylän Ponnistuksen tittelivaliokunta aloittanee työnsä näinä hetkinä. Miesten kilpailu oli äärimmäisen tiukka: vielä puolessa välissä kaikki joukkueet olivat vain muutaman minuutin sisällä eivätkö erot lopussakaan olleet suuria.
JälkipuintiKilpailijat pitivät reittiä yhtä kauheana kuin aina ennenkin, joten kilpailulle lienee
luvassa jatkoa. TuloksetMiehet
Naiset
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Suunnittelu ja toteutus: Lintukylän Kurko ja Suinulan Teräsmies |